Juhannus

Sunday 6/27/10 - Jenni


Aurinko paistaa, mutta tuulee aika viileästi.

Niin on tämäkin juhannus kohta jo juhlittu niiden osalta ketkä sitä juhlivat. Itse en välitä juhannuksesta paljoakaan, mutta on huvittava huomata millaisen massahysterian se saa ihmisissä aikaiseksi. Esimerkiksi kaupat olivat aivan täynnä perjantaina viimeiseen minuuttiin asti ja hieman ylikin. Ihmettelette varmaan mistä tiedän. No siitä tietysti että itsekin siellä jonotin kellon ollessa jo yli virallisen aukioloajan. :D

Useilla alkaa kesälomat juhannuksesta, joten onhan se juhannus kaunista ja rauhallista aikaa, jos sen viettää perinteisemmin läheistensä kanssa.

Pidän rauhallisuudesta, joka laskeutuu aina pyhien aikaan ja aikaisin aamulla. Etenkin täällä Helsingissä sen muutoksen huomaa vahvemmin kuin Oulussa. Helsinki luokitellaan metropoliksi, jonka sykettä ei voi olla huomaamatta. Arkisin miettii että ei tätä kukaan voi pysäyttää..koko ajan on kiire kaikilla. Yhtäkkiä sen kuitenkin huomaa kun aamulla kuudelta lähtee ulos tai juhannuspäivänä lenkille että kappas, eihän täällä ole ketään missään. Niin se vain isokin kaupunki hiljenee.

Ajakaahan varovasti liikenteessä! Tänään massat palaavat ja huomenna taas iso pyörä pyörii kuten ennenkin.


Comments

6/30/10 2:38 PM  Iskä

Hieno blogi Jennillä ja hieno arvomaailma. Tsemppiä elämääsi, ylpeydellä. Iskä


Leave a comment


Name:*

Website address:

E-mail address:

Notify me about comments made to this blog post