Kuulumisia

Tuesday 11/8/11 time 12:37 PM - Jenni


Miss Superblogaaja täällä taas!

Ajattelin hieman päivitellä kuulumisiani. Viime kirjoituksen aikoihin olin Inzellissä. Tällä hetkellä istun yliopistolla Business opportunity creation -nimisellä luennolla. Ihan mielenkiintoista, mutta aion silti livistää täältä treeneihin. Inzellin jälkeen olenkin saanut viettää yliopistolla/opiskelun parissa enemmänkin aikaa. Minulla on tällä hetkellä nejä kurssia, joista jokaisessa tehdään ryhmätyö sekä englannin kielen kurssi, jossa pitää kirjoittaa reflektoiva essee. Jokaisen kurssin aiheet ovat erittäin mielenkiintoisia, mutta myös työllistäviä. Pääasia on että opinnot etenevät. Aloitan graduni todennäköisesti ensi syksynä ja suuntaan sen Venäjän ja Itä-Euroopan tuntemukseen (minulla on opinto-oikeus VIE-maisterikoulussa).

Uudet luistimeni eivät ole vieläkään tulleet. Välissä on kyllä jo tympässy, mutta eipä se auta kuin odotella. Hyvä puoli on se, että ne ovat kuulemma jo valmiit, joten ei tarvitse enää kuin odotella logistiikkaprosessin päätymistä loppukäyttäjälle asti eli minulle. :)

Viimeksi kisat Inzellissä menivät yleisesti ottaen ihan hyvin. Olin toivonut hieman parempaa tulosta, mutta saadut tulokset olivat silti ihan siedettäviä. Viime viikko keskityttiin vain ja ainoastaan tekniikkaan (jäällä siis). Teimme tietysti oheisharjoitteita kuivalla ettei fysiikka laske. Suurin ongelmani on luistelutekniikassa. Se pitää saada parempaan kuntoon, jotta voin hyödyntää jo hyvällä tasolla olevaa fysiikkaani. 

Mutta nyt pitää keskittyä luentoon. Täällä on joku vierailija opettamassa tehokasta myyntipuhetta. :)

Mukavaa treeni-intoa!

Kyllä se talvi sieltä vielä joskus tulee! :)


Leave a comment


Name:*

Website address:

E-mail address:

Notify me about comments made to this blog post