Välineistä

Tuesday 1/24/12 time 10:47 PM - Jenni

Uudet luistimenihan tulivat tuossa marraskuussa (Viking custom made). :)Tykkään niistä ja ne ovat hyvät, mutta olen aikeissa lähettää ne silti kauden jälkeen takaisin Hollantiin. En kuitenkaan kovin pitkäksi aikaa, vaan tarkoitus olisi että he kovettaisivat luistelukenkiäni siellä hieman lisää.

Kumipuvun tilasin jo kertaalleen, mutta se ei ollut niin miellyttävä kuin oletin, joten se jäi sitten ostamatta. Olen tässä tutkaillut hieman tuota pukuasiaa, mutta toistaiseksi en ole vielä tehnyt mitään päätöstä siitä, mistä tai minkälaisen puvun ostan.

Teroituskiviä tuli pari lisää. Timanttikivi minulta vielä puuttuu, mutta olen aikeissa ostaa sen Calgarysta, jonne matkaan maaliskuussa (kerron tuosta matkasta myöhemmin hieman lisää).

Teroitusteline kaipaa hieman oikaisua. Se on reissussa rähjääntynyt, joten en nyt sitten uskalla teroittaa sillä luistimiani ennen kuin se on kunnossa. Onneksi kyseessä ei ole mikään kovin iso homma, joten teline on jo pian kunnossa.

Muita väline- / vaateasioita en ala tässä nyt sen enempää avaamaan. Täytyy kuitenkin todeta, että menot aikaisempiin vuosiin ovat kasvaneet. Osa syynä ovat tietysti lisääntyneet luistelureissut ulkomailla. Reissut ovat mukavia ja opettavaisia, joten tarkoitus ei ole valittaa vaan ensisijaisesti korostaa sponsoreiden ja muiden tukijoiden merkitystä. Ilman apua ei tätä pystyisi tekemään. Kiitos siis kaikille tuesta! :)

Leave a comment.

Tilannekatsaus tulehdukseen

Tuesday 1/24/12 time 10:34 PM - Jenni

Heips!

Ei voi kuin taas päivitellä tuota ajan kulumista. On kulunut jo pari kuukautta kun kertoilin tulehduksestani. Tällä hetkellä tilanne on hyvä. :) Kerron lyhyesti, mitä jalan kanssa on hommailtu tuon parin kuukauden aikana.

Elikkä..reiden lähentäjä tulehtui, koska se työskenteli ns. liikaa. Se joutui nimittäin tukemaan mm. polven virheasentoa eli korjaamaan asennon oikeaksi ja näin ollen ylirasittui. Polvi puolestaan joutui/joutuu virheasentoon, koska jaloissani havaittiin pronaatiota. Fysioterapeutti huomasi myös, että liikkuvuuteni (etenkin vasemmalla puolella) oli päässyt melko huonoksi - lonkankoukistajat ja nilkat sekä pohkeet olivat erittäin jäykät. Sainkin sitten jumppia, joita olis tarkoitus tehdä läpi elämän. :D

Aivan aluksi pääpaino oli liikkuvuuden parantamisessa sekä jalkaterien asennon korjaamisessa. Tein jumpat 5-7x viikossa ja heti auttoi. Kuukauden päästä liikkuvuus oli palannut todella hyvälle tasolle. Myös jalkaterän asento oli alkanut muuttumaan parempaan suuntaan. Sain uudet jumpat (tehokkaammat/vaikeammat), joissa keskitytään niin virheasentojen korjaamiseen kuin vatsalihaksien toimintaan sekä tasapainoon. Näitä jumppia olisi tarkoitus tehdä joka toinen päivä. Tietysti kisat välissä vähän tuovat omat taukonsa. Etenkään pitkiä venytyksiä ei kannata lähteä tekemään juuri kisojen alla. Pikaluistelu kun on melko sähäkkä laji. :)

Leave a comment.

pääkilpailut lähestyvät

Tuesday 1/24/12 time 11:08 AM

kauden huipentumat edessä. Jennillä kansainväliset kisat ja SM-sprintit. Samilla SM kilpailuja. Muilla Hopeasompaa ja Kallella ja Vilmalla SM sprintit. Palatan asiaan niiden yhteydessä ja katsotaan tuliko kovia sijoituksia.

3 comments .